TUTKIMUKSEN KÄSITEVIIDAKOSSA

Käsitepankki

Käsitteitä kootessa lähtökohtana on ollut REcoRDI-hankkeen ydinkäsitteet, joita on täydennetty muun muassa webinaareissa ja hankkeen toteutuksen aikana esille nousseilla käsitteillä.

Käsitteissä on keskitytty kuntoutuksen käsitteisiin. Määrittelyt eivät ole kaiken kattavia ja niiden kuvaamisessa on keskitytty suomenkielisiin lähteisiin. Käsitteet esitetään suomenkielisessä aakkosjärjestyksessä.

Ammattien välisessä yhteistyössä on selkeitä ammattienvälisiä rajoja, mutta rajat eivät ole niin tiukkoja kuin moniammatillisessa työskentelyssä. Ammattiryhmien osaamiset kohtaavat päällekkäisillä kompetenssialueilla, jotka tuottavat yhteisiä kompetenssialueita edustaen kaikkien tiimin jäsenten yhteistä osaamista. (Jeglinsky ja Kukkonen 2016.)

Kuntoutus- ja hoitosuunnitelma sisältää sekä ammattikohtaisia tavoitteita että yhteisesti kuntoutujan kanssa määriteltyjä tavoitteita, jotka molemmat parhaimmillaan ovat mukana suunnitelmaa tarkistettaessa. Kuntoutuja ja/tai hänen omaisensa ovat luontevasti mukana arviointi- ja suunnittelukeskusteluissa yhdessä ammattilaisten muodostaman työryhmän kanssa. (Jeglinsky ja Kukkonen 2016.)

Ammattienvälisen yhteistyön tulee kulkea saumattomasti opetuksesta terveydenhuollon ammattilaisten työhön (IPECP; Interprofessional Education and Collaborative Practice) niin oman ammattiryhmän ja muiden ammattilaisten kuin asiakkaiden ja heidän läheistensä kanssa (Hopkins 2010).

https://www.who.int/hrh/resources/framework_action/en/

Kuntoutuksen lähtökohtana on asiakkaan tai kuntoutujan tarpeet. Niinpä asiakaslähtöisyys on sisältynyt ainakin periaatteessa kuntoutuksen tavoitteisiin jo vuosikymmenten ajan, mutta sitä on lähestytty usein seuraavien käsitteiden kautta kuten toimijuus, voimaantuminen, valtaistuminen ja subjektius (Ashorn ym. 2013; Vanhala ym. 2016). Asiakaslähtöisten palvelujen lähtökohtana ovat asiakkaan ihmisarvon ja perustarpeiden kunnioitus, jonka tulee näkyä myös omaisten ja läheisten kohtelussa. Lähikäsitteitä ovat asiakaskeskeisyys, potilaskeskeisyys sekä potilaslähtöisyys. (Sihvo ym. 2018.)

Asiakaslähtöisen kuntoutuksen tavoite on vahvistaa ihmisen roolia aktiivisena toimijana omassa elämässään ja kuntoutumiseensa liittyviin tilanteisiin osallistujana (Reunanen 2017). Asiakkaan osallisuus kuvaa asiakkaan kokemusta ja aitoa osallistumista (Vanhala ym. 2016). Asiakaslähtöisyyden tulee vahvistaa asiakkaan toimijuutta: hänen voimavarojaan, kykyään tehdä valintoja ja toimia niiden perusteella itselleen merkityksellisellä tavalla. (Sainio ja Salminen 2016; Vanhala ym. 2016.)

Asiakkaan tulee osallistua itseään koskevaan päätöksen tekoon kuntoutumisprosessin aikana (Vanhala ym. 2016). Kaikessa suunnittelussa pääpaino on asiakkaan toimintakyvyn kannalta keskeisissä mahdollisuuksissa ja voimavaroissa. Asiakas ja hänen omaisensa ovat oman elämänsä asiantuntijoita. (Sainio ja Salminen 2016.)

Avoimen tieteen käsikirjan (2007) mukaan ”Avoin tiede ja tutkimus sisältää käytäntöjä, kuten tutkimusjulkaisujen avoimen saatavuuden (open access) edistäminen, tutkimusaineistojen avoin julkaiseminen, avoimen lähdekoodin ja avoimien standardien hyödyntäminen, sekä tutkimusprosessin julkinen dokumentointi niin kutsutun avoimen muistikirjan menetelmällä.” Pyrkimyksenä on edistää tieteellisen tutkimuksen avoimia toimintamalleja tutkimusetiikan ja juridisen toimintaympäristön asettamissa rajoissa. Tutkimusdataa ja -tuloksia sekä tutkimuksessa käytettyjä menetelmiä tulee julkaista niin, että ne ovat kaikkien halukkaiden tarkasteltavissa sekä käytettävissä.” 

Opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämä Avoin tiede- ja tutkimus -hanke suosittelee tutkimuksen tulosten julkaisemista avoimella lisenssillä tai avoimena lähdekoodina (https://www.avointiede.fi/fi). 

Yleisenä periaatteena on, että tutkimusaineistojen ja -julkaisujen jatkokäyttöä ei rajoiteta tarpeettomasti ja käyttöehdot tuodaan selkeästi esille. Avoimille aineistoille suositellaan, standardimuotoista koneluettavaa lisenssiä CC BY 4.0. Tutkimusaineistoja kuvailevat metatiedot suositellaan lisensoimaan käyttöluvalla CC0. (Avoimen tieteen käsikirja 2017.)

Tutkijoita, tutkimusryhmiä ja tutkimusorganisaatioita kehotetaan hyödyntämään olemassa olevia palveluita kuten esimerkiksi Euroopan tasolla suositellut PubMed central, arXiv, OpenAIRE, Zenodo sekä Suomessa IDA, Etsin, Aila ja Kielipankki sekä korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten omat julkaisuarkistot ja tutkimustietojärjestelmät. (Avoimen tieteen käsikirja 2017.)

Biopsykososiaalinen lähestymistapa on alun perin George Engelin 1970-luvulla kehittämä malli vastauksena biomedikaaliselle ajattelulle. Biopsykososiaalisen mallin mukaan monet biologiset, psykologiset ja sosiaaliset tekijät vaikuttavat henkilön sairauteen ja hänen kokemukseensa tilanteesta. Lähestymistavan ytimessä on asiakaskeskeisyys ja hyvä terapiasuhde. Sillä on monia käyttötarkoituksia terveydenhuollossa ja lääketieteessä, esimerkiksi mielenterveystyössä ja kivun hoidossa. (Wade ja Halligan 2017). 

Biopsykososiaalinen kuntoutus sisältää terveydenhuollon ammattihenkilön tai –henkilöiden tekemän yksilöllisen arvion perusteella toteuttamat toimenpiteet, joissa huomioidaan biopsykososiaaliset osatekijät yksilöllisen tarpeen mukaan. Esimerkkejä löytyy muun muassa Duodecimin Käypä Hoito suosituksista (https://www.duodecim.fi/tuotteet-ja-palvelut/kaypahoito/) ja STM:n Palveluvalikoimaneuvoston (PALKO) suosituksista (https://palveluvalikoima.fi/etusivu).

Myös WHO:n vuonna 2001 julkaisema Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus (ICF) edustaa biopsykososiaalista lähestymistapaa (Wade ja Halligan 2017). [kts. ICF].

Maailman terveysjärjestön (WHO) vuonna 2001 julkaisemaa Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitusta (ICF) käytetään laajasti kuntoutuksen teoreettisena viitekehyksenä ja sen myötä on siirrytty sairauslähtöisestä työ- ja toimintakyvyn tarkastelusta kohti kokonaisvaltaista toimintakyvyn ja terveyden tarkastelua (Salminen ym. 2016).

ICF on suomennettu vuonna 2004 ja kuudes painos on julkaistu verkkoversiona (ICF 2013). Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) verkkosivuilla esitetään ajankohtaista tietoa ICF:stä (www.thl.fi/icf).

Kuitenkaan ICF:ää ei tule nähdä liian kapeasti vain kuntoutuksen työvälineenä. Toimintakyvyn tunnistaminen on tärkeää terveyden universaalin kattavuuden (UHC) yhteydessä niin terveyden edistämisessä, sairauksien ennaltaehkäisyssä, hoidossa ja palliatiivisessa hoidossa kuin kuntoutuksessakin (WHO 2018). Kaikissa näissä Maailman terveysjärjestön luokituskeskus (WHO-FIC) esittää ICF:n käyttöä arkisuoriutumisen kuvaamisessa, jolloin toimintakyvyn kautta voidaan arvioida eri terveysstrategioiden vaikutuksia. Tämä tieto on tärkeää tietoa, koska moni päätös pohjautuu siihen. (Ten Nabel ym. 2013.)

Kuntoutuminen tarkoittaa yksilön ja ympäristön välistä vuorovaikutteista ja tavoitteellista muutos- ja oppimisprosessia. Sitä on käytetty ensimmäisiä kertoja 1960-luvulla korvaamassa kuntoutus -termiä ja korostuneemmin 2000-luvulta lähtien. Järvikosken (2013, 9) käsityksen mukaan silloin sillä ilmeisesti korostetaan asiakkaan roolia kuntoutustapahtumassa. Haasteena on ollut suomalaisen kuntoutuksen yhteisen teorian ja käsitteistön puuttuminen (Kuntoutusasiain neuvottelukunta 2004, 47–48; Salminen ym. 2016, 39).  

Kuntoutumisella tarkoitetaan toimintaa, jossa kuntoutuja määrittelee itselleen merkitykselliset ja realistiset tavoitteet, joiden saavuttamiseksi välttämättömät keinot suunnitellaan asiantuntijoiden kanssa ja toteutetaan suurelta osin itsenäisesti tai lähiympäristön tukemana (Autti-Rämö ja Salminen 2016). 

Ydinalueena voidaan edelleen pitää yksilöllistä, tavoitteellista toimintaa, joka tähtää kuntoutujan tavoitteiden mukaiseen muutokseen hänen elämäntilanteessaan: työssä, opinnoissa, kotielämässä, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja muilla elämänalueilla (Järvikoski 2013). Kuntoutuminen edellyttää terapiassa opitun siirtämistä ja siirtymistä päivittäisiin toimintoihin ja arjen ympäristöön (Autti-Rämö ja Salminen 2016).

Kuntoutuminen -kirjan esipuheessa kirjan toimittajat (Autti-Rämö ym. 2016.) esittävät, että ”Korjaavista ja työelämään palauttavista, lääketieteellisesti painottuneista toimenpiteistä on siirrytty yksilön omia tavoitteita, hyvinvointia ja yhteiskuntaan osallistumista korostavaan toimintamalliin. Kuntoutuja on muuttunut aktiiviseksi toimijaksi kuntoutumisen tavoitteiden ja sisällön suunnittelussa. Yksilön kuntoutumisen mahdollistajana on monialaiset ja moniammatilliset toimintaverkostot, joissa yhteinen toiminta ja tiedon siirtyminen ovat keskeisiä.”

Kuntoutuksen englanninkielisen termin rehabilitation etuliite re kiinnittää kuntoutuksen palauttavaan toimintaan. Suomessa siitä on käytetty termiä kuntoutus 1960–70 luvulta lähtien. (Järvikoski 2013.) Habilitaaatio – käsitettä sen sijaan käytetään mm. Pohjoismaissa viittaamaan kuntoutukseen, jossa painopiste ei ole toimintakyvyn palauttamisessa, vaan uuden oppimisessa, kuten esimerkiksi pienten lasten kuntoutuksessa. (kts. tarkemmin Järvikoski 2013, 8–10.)

Kuntoutusta voi tarkastella ”yksilöllisenä tavoitteellisena toimintana, joka pyrkii kuntoutujan tavoitteiden mukaiseen muutoksen hänen elämän tilanteessaan” (Järvikoski 2013) tai se voidaan määritellä ”joko sisällön mukaisina kuntoutusmuotoina (esim. eri terapiamuodot, avo- tai laitoskuntoutus) tai sen järjestämisestä (esim. julkinen, Kela, vakuutuslaitos) tai toteutuksesta vastuussa (julkinen, yksityinen) olevien tahojen mukaan” (Autti-Rämö ja Salminen 2016).

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) mukaan kuntoutuksella pyritään ihmisen toimintakyvyn, itsenäisen selviytymisen, hyvinvoinnin, osallistumismahdollisuuksien ja työllistymisen edistämiseen (https://stm.fi/sotepalvelut/kuntoutus). Autti-Rämön ja Salmisen (2016) mukaan ”kuntoutus mahdollistaa kuntoutumista, mutta kuntoutumista voi tapahtua myös ilman kuntoutusta.”

Kuntoutuksen on katsottu edellyttävän monialaista ja moniammatillista työskentelyä (Järvikoski 2013), jolla tarkoitetaan kuntoutuksen eri osa-alueiden (ammatillinen / lääkinnällinen (eli toimintakyky) / kasvatuksellinen / sosiaalinen) välistä asiantuntijoiden yhteistyötä (Salminen ja Ritvanen 2014).

Kuntoutusasiain neuvottelukunta (2015) on määritellyt monialaista kuntoutusta kuntoutus- ja kuntoutumisen prosessien kautta seuraavasti: ”Kuntoutus ei ole itsetarkoitus, vaan prosessi tai tapahtuma, jolla turvataan tavanomaisen elämän edellytykset. Kuntoutumisprosessi on usein yhdistelmä monen eri tahon vastuulle kuuluvia palveluja ja etuuksia.” 

Eri osajärjestelmien joustava yhteensovittaminen ja verkostojen yhteistoiminnan rakentaminen on kuntoutujan kannalta sujuvan ja vaikuttavan kuntoutumisen edellytys (Kuntoutusasiain neuvottelukunta 2015).

Nykyisin sosiaali- ja terveysalan asiakkaiden ongelmat ovat hyvin monelta eri alueelta, eikä niitä usein voida ratkaista yksittäisen ammattiryhmän näkökulmasta tai erillisesti työskennellen. Moniammatillinen yhteistyö sosiaali- ja terveysalalla tarkoittaa asiakaslähtöistä työskentelyä, jonka avulla ratkaistaan asiakkaan ongelmia (Isoherranen 2012.) 

Moniammatillisessa yhteistyössä jokainen ammattilainen on vahvasti kiinni omassa ammatissaan, koulutuksensa teoreettisissa ja kliinisissä käytännöissä ja toimii ammattiaan edustavana asiantuntijana. Moniammatillinen yhteistyö voi olla myös rinnakkain työskentelyä, jonka keskiössä on informaation jakaminen ja työn koordinointi. (Jeglinsky ja Kukkonen 2016.)

Moniammatillisen tiimin työntekijät keskittyvät oman ammatilliseen tehtäväänsä ja yhteistyö on lähinnä rinnakkaistyöskentelyä. Työryhmä voi tyypillisesti toimia siten, että työryhmän jäsenet eivät ole fyysisesti samassa paikassa. Tietyin sovituin väliajoin ryhmä kokoontuu erilisin kokoonpanoin laatien tai tarkistaen kuntoutus- ja hoitosuunnitelmaa, jossa tavoitteet, keinot jne. ovat ammattikohtaisesti kirjattuja. (Jeglinsky ja Kukkonen 2016.)

Osallisuuden viitekehyksen sisälle on koottu synteesi erilaisista sosiaali-, terveys- ja käyttäytymisteorioista (Isola ym. 2017). Osallisuus toteutuu yksilön ja yhteisön välisessä vuorovaikutuksessa niin että jonkin yhteisön jäsenenä oleminen ja toimiminen tuottaa kokemuksen yhteisöön kuulumisesta. Osallisuus pitää sisällään oletuksen siitä, että palveluiden käyttäjä voi osallistua päätöksentekoon ja hänen toiminnallaan on jonkinlainen vaikutus palveluprosessiin. (Vammaispalvelujen käsikirja 2020.)

Asiakkaan osallisuus kuvaa asiakkaan kokemusta ja aitoa osallistumista (Vanhala ym. 2016). Osallisuus on laajempi käsite kuin osallistuminen, mutta ne ovat vuorovaikutuksellisessa suhteessa toisiinsa (Laitila 2018). Osallistuminen liittyy osallisuutta konkreettisemmin kansalaisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin itseään ja lähipiiriään koskevassa päätöksenteossa (Vammaispalvelujen käsikirja 2020).

Poikkiammatillisessa eli ammatilliset rajat ylittävässä yhteistyössä ammatilliset rajat ovat himmentyneet. Eri ammattien tieto ja taito ovat yhdistyneet laajaksi verkoksi, jossa kuntoutusta toteutetaan yli ammatillisten rajojen kuntoutujan hyödyksi. (Jeglinsky ja Kukkonen 2016)

Kuntoutus- ja hoitosuunnitelma sisältää yhteisesti määitellyt yhteiset tavoitteet, ammattikohtaisia ja yhteisesti sovittuja toimintatapoja sekä omintavastuut. Kun kuntoutussuunnitelmaa tarkastetaan, tarkastelun kohteena ovat yhteiset tavoitteet. (Jeglinsky ja Kukkonen 2016.)

Tutkimus- ja kehittämistoiminnalla (T&K) tarkoitetaan systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusien sovellusten löytämiseksi. Kriteerinä on, että toiminnan tavoitteena on jotain oleellisesti uutta. Tutkimus- ja kehittämistoimintaan sisällytetään perustutkimus, soveltava tutkimus sekä kehittämistyö. (Tilastokeskus 2019.)

Ammattikorkeakoulun tehtävänä on harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä edistävää ja alueen elinkeinorakennetta uudistavaa soveltavaa tutkimustoimintaa, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa sekä taiteellista toimintaa. (Ammattikorkeakoululaki 932/2014.) 

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyö (TKI) on pääosin aluetta palvelevaa soveltavaa tutkimusta. Ammattikorkeakouluilla on lakisääteinen tehtävä TKI-toiminnassa. Kansallisessa tutkimus- ja innovaatiopolitiikassa ja rahoitusinstrumenteissa tehtävää ei tunnisteta. (Arene 2017.)

Innovaatioekosysteemejä on tuettava kansallisesti uudenlaisilla rahoitusvälineillä ja rahoituksen tavoitteellisella suuntaamisella. Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminta perustuu vahvaan vuorovaikutukseen sidosryhmien kanssa. Tuloksena on avoin, ratkaisukeskeinen ja käytännönläheinen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta. (Arene 2017.)

Laadukkaan ja vaikuttavan TKI-toiminnan ja opetuksen on perustuttava työelämäosaamiseen ja viimeiseen tutkimukseen. 

Toiminnassa mahdollistuvat kaikki osa-alueet tutkimuksesta kehittämiseen, innovaatioihin sekä tuotteiden ja palveluiden kaupallistamiseen. 

-Luo uutta tietoa, kehittää osaamista, parantaa asioiden välisten yhteyksien ymmärtämistä sekä soveltaa ja hyödyntää jo aiemmin tuotettua tietoa. 

-Toiminnassa tunnistetaan jatkuvasti uusia tarpeita ja mahdollisuuksia, jotka tuottavat syötteitä TKI-toimintaan 

-Vuorovaikutteinen verkostoyhteistyö tuottaa tietoa kehittämistarpeista ja rakentaa uutta osaamista. 

-Ilmiöpohjaisuus mahdollistaa käytännönläheiset ratkaisut. 

-Suora yhteys uusimman tutkimustiedon ja työelämän arjen välille.

(Arene 2017.)

Soveltavalla tutkimuksella tarkoitetaan sellaista toimintaa uuden tiedon saavuttamiseksi, joka ensisijaisesti tähtää tiettyyn käytännön sovellutukseen. Soveltavaa tutkimusta on esim. sovellusten etsiminen perustutkimuksen tuloksille tai uusien menetelmien ja keinojen luominen tietyn ongelman ratkaisemiseksi. (Tilastokeskus 2019.)

Soveltavaa tutkimusta tehdään työelämän ja muiden tutkimusorganisaatioiden kanssa. Se sisältää tieteelliset ja kokeelliset metodit ja tutkimusetiikan, tieteellisen julkaisutoiminnan sekä tutkimusta palvelevat infrastruktuurit ja ympäristöt. (Arene 2017.)

OKM:n tutkimus- ja kehittämistoimintaa koskevissa tilastoissa käytetään Finton (Suomalainen asiakirjasanasto ja ontologiapalvelu)  

Korkeakoulujen tieteenalaluokituksen sanastoa (https://finto.fi/okm-tieteenala/fi/index).

Kuntoutumisen yhtenä avainkäsitteenä pidetään kokonaisvaltaista käsitystä ihmisen toimintakyvystä, joka tulee ymmärtää yksilön ja ympäristön välisenä muutosprosessina (Kuntoutusasiain neuvottelukunta 2004, 3; Kuntoutuksen uudistamiskomitean 2017, 11,17). Kuntoutumisen on esitetty olevan psykologista tai psyykkistä silloinkin, kun kuntoutuminen edellyttää fyysisen suorituskyvyn paranemista tai uusiin sosiaalisiin rooleihin kasvamista ja oppimista (Rissanen 2008, 67). Tämä biopsykososiaalinen lähestymistapa huomioiden Maailman terveysjärjestö on julkaissut Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälisen luokituksen (ICF, International Classification of Functioning, Disability and Health) (WHO 2001). 

Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä selviytyä hänelle itselleen merkityksellisistä ja välttämättömistä jokapäiväisen elämän toiminnoista – työstä, opiskelusta, vapaa-ajasta ja harrastuksista, itsestä ja toisista huolehtimista – siinä ympäristössä, jossa hän elää. Toimintakykyyn vaikuttaa siis ihmisen elinympäristön tekijät edistävästi tai rajoittavasti. (THL)

Toimintakykyinen ihminen selviytyy arjestaan häntä itseään tyydyttävällä tavalla. Asiakkaan toimintakyvyn arviota tarvitaan mm. kuntoutusuunnitelmaa laadittaessa ja lakeihin perustuvien palveluiden tai etuuksien saamiseksi. Toimintakyvyn arvioinnilla on myös keskeinen osa kuntoutuksen vaikuttavuuden osoittamiseksi. (Sainio ja Salminen 2016, 206–207).

Toimintakyvyn arvioinnin tulee aina olla asiakaslähtöistä [kts. asiakaslähtöisyys] ja se tulee tehdä tarkoituksenmukaisesti, huomioiden kaikki ne osa-alueet, jotka kyseisessä tilanteessa ovat merkityksellisiä [kts. ICF]. Arvioinnin tavoite määritellään yhteistyössä asiakkaan kanssa. Monet eri ammattiryhmät arvioivat toimintakykyä omasta ammatillisesta näkökulmasta. Usein on tärkeä kuulla myös asiakkaan läheisiä. (Sainio ja Salminen 2016, 206–209).

Kaikkien toimijoiden on kyettävä arvioimaan asiakkaidensa toimintakykyä ja tunnistamaan kuntoutustarpeet. Ihmisen toimintakyky ja elämäntilanne kokonaisuudessaan olisi otettava huomioon kaikissa kuntoutusmuodoissa. Tarpeet ja keinot niihin vastaamiseen ovat erilaiset eri ikäryhmillä. (Kuntoutusasiain neuvottelukunta 2015.)

Sosiaali- ja terveydenhuollossa ammattilaisten yhteistyön taustalla on tavoite huomioida asiakkaan tarpeet kokonaisvaltaisesti. Monialainen, hyvin toimiva yhteistyö on toiminnan vaikuttavuutta parantava tekijä. (Järvikoski 2013.)

Moniammatillisesta yhteistyöstä on tullut sosiaali- ja terveysalalle eräänlainen sateenvarjokäsite, joka pitää sisällään monenlaisia määritelmiä ja viitekehyksiä riippuen määrittelijän orientaatiosta (Isoherranen 2012). Useimmiten sillä viitataan kolmeen alla mainittuun yhteistyömuotoon:

1) moniammatillinen yhteistyö (multiprofessional) [kts. moniammatillinen]

2) ammattienvälinen yhteistyö (interprofessional) [kts. ammattienvälinen]

3) poikkiammatillinen yhteistyö (transprofessional) [kts. poikkiammatillinen]

(Jeglinsky ja Kukkonen 2016, 393–397),

Teoreettisella tasolla yhteistyö pohjautuu biopsykososiaaliseen ajatteluun. Keskeisesti moniammatilliseen yhteistyöhön liittyviä käsiteitä ovat: terveyslähtöisyys, toimintakyky, asiakkaan voimavarat, kuntoutumismahdollisuuden tunnistaminen ja tavoitteellisuus. (Jeglinsky ja Kukkonen 2016.)

Lähteet

Ammattikorkeakoululaki 932/2014 (§4). https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20140932

Arene 2017. Innovaatiotoimintaa, kehittämistä ja tutkimusta. Kaikki kirjaimet käytössä ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnassa. Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatiotoimintaa koskeva rakenteellisen kehittämisen selvitys. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry 2017. http://www.arene.fi/wp-content/uploads/Raportit/2018/arene_innovaatioita-kehittamistoimintaa-ja-tutkimusta_paino_23032017.pdf?_t=1526901760

Ashorn, U., Autti-Rämö, I., Lehto, J. & Rajavaara M., toim. 2013. Kuntoutus muuttuu – entä kuntoutusjärjestelmä? Helsinki: Kela. Teemakirja 11.  http://hdl.handle.net/10138/42325

Autti-Rämö, I. Salminen, A-L., Rajavaara, M. & Ylinen A. 2016. Lukijalle. Julkaisussa Kuntoutuminen. Toim. I. Autti-Rämö, A-L Salminen, M. Rajavaara & A. Ylinen. Helsinki: Duodecim.

Autti-Rämö, I. & Salminen, A-L. 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Julkaisussa Kuntoutuminen. Toim. I. Autti-Rämö, A-L Salminen, M. Rajavaara & A. Ylinen. Helsinki: Duodecim, 14–17.

Avoimen tieteen käsikirja. 2017. ATT-hanke. Opetus- ja kulttuuriministeriö. https://avointiede.fi/sites/avointiede.fi/files/Avoimuuden%20k%C3%A4sikirja%20tutkijoille_0.pdf

Hopkins, D., toim. 2010. Framework for Action on Interprofessional Education & Collaborative Practice. Geneva; WHO. https://www.who.int/hrh/resources/framework_action/en/

ICF: Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus. 2013. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. 6. painos (verkkoversio). http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201303252595

Isoherranen, K. 2012. Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2012:18. Helsingin yliopisto, sosiaalitieteen laitos.  

Isola, A-M., Kaartinen, H., Leemann, L., Lääperi, R., Schneider, T., Valtari, S. & Keto-Tokoi, A. 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos, Työpaperi 33/2017. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135356/URN_ISBN_978-952-302-917-0.pdf?sequence=1

Jeglinsky, I & Kukkonen, T. Moniammatillinen yhteistyö kuntoutuksessa. Julkaisussa Kuntoutuminen. Toim. I. Autti-Rämö, A-L Salminen, M. Rajavaara & A. Ylinen. Helsinki: Duodecim, 393–401.

Järvikoski, A. 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/70263

Kuntoutusasiain neuvottelukunta. 2004. Kuntoutuksen tutkimuksen kehittämisohjelma. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2003:19. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201504226400

Kuntoutusasiain neuvottelukunta. 2015. Monialainen kuntoutus – Tilannekatsaus. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2015:18. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/70343

Laitila, M. 2018. Asiakkaan osallisuus palveluissa. Etelä-Pohjanmaan SOTE. Slide share. http://uusiep.fi/wp-content/uploads/2018/01/tiekartta-integraatioon-25.1.2018-minna-laitila.pdf

Reunanen, M. 2017. Toimijuus kuntoutuskokemusten kerronnassa ja fysioterapian kohtaamisissa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Acta Universitatis Lapponiensis 349.

Saunio. P. & Salminen, A-L. 2016. Toimintakyvyn arviointi ja menetelmät. Julkaisussa Kuntoutuminen. Toim. I. Autti-Rämö, A-L Salminen, M. Rajavaara & A. Ylinen. Helsinki: Duodecim, 206–224.

Salminen, A-L. & Rintanen, S. 2014. Monialainen kuntoutus. Kartoittava kirjallisuuskatsaus. Kelan Työpapereita 55/2014. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/44880/Tyopapereita55.pdf?sequence=1

Salminen, A-L., Järvikoski, A. & Härkäpää, K. 2016. Teoriat, viitekehykset ja mallit kuntoutusta ohjaamassa. Julkaisussa Kuntoutuminen. Toim. I. Autti-Rämö, A-L Salminen, M. Rajavaara & A. Ylinen. Helsinki: Duodecim, 20–36.

Sihvo, S., Isola, A-M., Kivipelto, M., Linnanmäki, E., Lyytikäinen, M. Sainio, S. 2018. Asiakkaiden osallistumisen toimintamalli, Loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 16/2018. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3927-1

Ten Nabel, H., Hargreaves, J. & Njeru, J. 2013. Universal Health Coverage within the WHOFIC Network: Information and Classification. Newsletter of the WHO-FIC. Volume 11, Number 2. https://www.whofic.nl/sites/default/files/2018-05/WHO-FIC%20newsletter%202013-2.pdf

Tilastokeskus 2019. Käsitteet Tutkimus- ja kehittämistoiminta. https://www.stat.fi/meta/kas/t_ktoiminta.html

Vammaispalvelujen käsikirja. 2020. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). https://thl.fi/fi/web/vammaispalvelujen-kasikirja

Vanhala, A., Niemi, H.O. & Ylinen, A. Kuntoutumista tukeva työote. Julkaisussa Kuntoutuminen. Toim. I. Autti-Rämö, A-L Salminen, M. Rajavaara & A. Ylinen. Helsinki: Duodecim, 264–267.

Wade, D.T. & Halligan, P.W. 2017. The biopsychosocial model of illness: a model whose time has come. Clinical Rehabilitation vol. 31 (8), 995–1004.

WHO. 2018. Universal Health Coverage. 2018. https://www.who.int/health-topics/universal-health-coverage#tab=tab_1

Skip to content